Sinä riität. -vetoketjuhuppari

Olen 27 ja jaan lehtiä pyörällä neljästä aamulla. Reitilläni on yksi talo, jossa valo palaa joka ikinen yö. En ole koskaan nähnyt sen asukasta. Viime viikolla postiluukkuun oli teipattu lappu, johon oli käsin kirjoitettu se lause, joka on minun selässäni.

Viisikymmentäneljä, pidän pientä leirintäaluetta järven rannalla. Puolet syyskuussa tulevista tulee yksin eikä halua, että siitä kysytään. Yksi mies pakettiautossaan viipyi yhdeksän yötä eikä puhunut kenellekään. Yhdeksäntenä aamuna lähtiessään hän luki selkäpuolen tekstin puomilla, sanoi kiitos, ja siinä se oli.

Neljäkymmentäkahdeksan, työskentelen neuvolassa. Uudet äidit tulevat sisään uupuneina ja peloissaan ja varmoina siitä, että he ovat ainoita. Kolme heistä on lukenut selkäpuolen tekstin tässä kuussa vauvaa pukiessaan, ja kaksi itki. Yksi tuli seuraavalla viikolla takaisin vain lukeakseen sen uudestaan.

Kuusikymmentäkolme, poromies. Syksyn erotuksessa on miehiä, jotka näen kerran vuodessa ja jotka olen tuntenut koko ikäni. Yksi heistä luki selkäpuolen tekstin aidalla ja sanoi minuun katsomatta, että hänellä oli ollut vuosi, josta hän ei halunnut puhua. Sitten hän puhui siitä kaksi tuntia.

Viisikymmentäkuusi, ajan jäätietä järven yli koko talven. Kahdenkymmenenkahdeksan asteen pakkasessa pidän sen kiinni leukaan asti haalarin alla, ja hytissä saan sen auki pysähtymättä. Maaliskuussa jäällä kävellyt mies luki selkäpuolen tekstin ja pyysi kyytiä rantaan. En kysynyt häneltä, mitä hän siellä teki.